Suomen pelialan ongelmat ovat ratkaistavissa lisenssijärjestelmällä

(This is an opinion piece published in the Finnish newspaper Kauppalehti October 22, 2020, hence it is written in Finnish. The English translation can be found below)

Suomeen pitäisi muiden EU-maiden tapaan rakentaa rahapelaamisen lisenssijärjestelmä, kirjoittaa Ålands Penningautomatförening Pafin toimitusjohtaja Christer Fahlstedt.

Rahapelaamisesta käydään Suomessa vilkasta keskustelua. Osa keskustelijoista painottaa ongelmapelaamisen torjuntaa, osa on huolissaan Veikkauksen ja sen edunsaajien tulevaisuudesta.

THL:n raportti (21.4.2020) osoittaa, että riskitasolla tapahtuva pelaaminen oli viime vuonna alhaisimmillaan sitten vuoden 2007. Ensi helmikuussa voimaan tuleva pakollinen tunnistautuminen tulee vähentämään ongelmapelaamista entisestään. Pakollisen tunnistautumisen arvioidaan kuitenkin vähentävän Veikkauksen tuottoja 150 miljoonalla eurolla vuodessa. Tämä heijastuu suoraan edunsaajien, kuten tärkeää työtä tekevien sote-, urheilu- ja nuorisojärjestöjen toimintaan.

Hallitus kertoi budjettiriihen yhteydessä, että sen ratkaisu tilanteeseen on muiden toimijoiden kuin Veikkauksen pelisivustojen blokkaaminen. Sivustoille pääsyn tai maksuliikenteen estäminen on kuitenkin väärä työkalu. Rajoitusten on perustuttava pelihaittojen torjuntaan, mutta ongelmapelaajat löytävät internetissä nopeasti keinot viranomaisten pystyttämien rajojen yli ja ohi. Maksublokkausta ajavat tahot tietävät itsekin, ettei se toimi. Se on työkaluna järeä, mutta tehoton. Lisäksi se tarkoittaisi poikkeuksellista kajoamista kansalaisten vapauteen ja pakottaisi pankit toimimaan asiakkaitaan vahtivina salapoliiseina.

Kaikissa EU-maissa on käytössä rahapelaamisen lisenssijärjestelmä

Suomea lukuun ottamatta kaikissa EU-maissa on käytössä rahapelaamisen lisenssijärjestelmä. Esimerkiksi Ruotsin ja Tanskan kokemukset ovat erinomaisia. Valtion peliyhtiöiltä saamat tulot ovat lisenssijärjestelmän myötä kasvaneet, kun myös ulkomaisille sivustoille tapahtuvaa pelaamista pystytään verottamaan.

Suomi voisi rakentaa lisenssijärjestelmästä sellaisen, joka palvelee suomalaista yhteiskuntaa ja mahdollistaa peliriippuvaiselle pelien ja niiden mainonnan poissulkemisen. Tässä työssä olisi tärkeä hyödyntää Peluurin ja muiden pelihaittojen ehkäisyyn perehtyneiden organisaatioiden osaamista. Lisenssijärjestelmään olisi mahdollista liittää myös kaikkia pelisivuja koskeva tappioraja.

Lisenssijärjestelmässä myös mainontaa niin mediassa kuin ulkotiloissa ja tapahtumissa voitaisiin rajoittaa erityisesti alaikäisten suojelemiseksi. Tämä olisi peliriippuvaisille merkittävä parannus nykytilanteeseen, jossa pelimainonnalta on mahdotonta välttyä arkielämässä.

Veikkaus saisi online-pelaamista kattavan lisenssijärjestelmän myötä vihdoin tasavertaisen kilpailuasetelman nettipeleissä ulkomaalaisten kilpalijoidensa kanssa, jotka tulisivat Suomessa tiukan sääntelyn piiriin. Esimerkiksi Tanskassa ja Ruotsissa Veikkausta vastaavat yhtiöt ovat säilyttäneet erittäin vahvan markkina-aseman myös lisenssijärjestelmässä. Ruotsissa Svenska Spel jopa nosti järjestelmämuutoksen myötä online-markkinaosuuttaan 46%:sta 56%:iin. Veikkauksen monopoli raha-automaateissa ja lottopeleissä säilyisi, mutta se saisi mahdollisuuden nousta nettipeleissä varteenotettavaksi toimijaksi.

Meillä on siis olemassa Euroopan laajuisesti hyviä tuloksia tuottanut vaihtoehto, lisenssijärjestelmä, jolla päästäisiin hallituksen toivomaan lopputulokseen. Nyt poliittisilta päättäjiltä tarvitaan rohkeutta tarkastella Suomen pelisääntelyä tosiasioiden pohjalta.

Christer Fahlstedt
Toimitusjohtaja, Ålands Penningautomatförening Paf

(Translated version of the opinion piece)

The problems in the Finnish gaming industry could be solved with a regulated license system

There is a lively debate about gambling in Finland. Many emphasize the fight against gambling problems while some are worried about the future of Veikkaus and its beneficiaries.

The THL report (April 21, 2020) shows that risk-based gambling was at its lowest level last year since 2007. The mandatory identification, which will be introduced next year, will even further reduce problem gambling. However, mandatory identification is also estimated to reduce Veikkaus’ revenues by EUR 150 million per year. This is directly reflected in the activities of the beneficiaries, such as important social, sports and youth organizations.

In the budget debate, the government said that its solution to the situation is to block all operators other than Veikkaus’ gaming sites. However, blocking access to gaming sites or payments is the wrong tool to use. Restrictions must be based on combating the disadvantages of gambling, but problem gamblers are quick to find ways on the Internet to get past the limits set by the authorities. Those who drive payment blocking themselves know that it doesn’t work. As a tool, it is a heavy tool that is ineffective. In addition, it would mean an exceptional intrusion on the freedom of citizens and it would force banks to act as secret police guarding their customers’ transactions.

All EU countries have a gambling license system

With the exception of Finland, all EU countries have a gambling license system in place. The experiences in Sweden and Denmark, for example, are excellent. The state revenues from gaming companies have increased with the licensing system, when gambling on foreign sites can be taxed.

Finland could build a regulated licensing system that serves Finnish society and enables gamblers to exclude games and gambling ads. When they set up the regulated license system, it would be important to utilize the expertise of Peluuri and other organizations familiar with the prevention of gambling problems. It would also be possible to include a loss limit for all gaming operators within the licensing system.

The regulated licensing system could also restrict advertising in media as well as outdoors and at different events, in particular to protect minors. This would be a significant improvement for gambling addicts compared to the current situation, where it is impossible to avoid gaming advertising in everyday life.

With a licensing system for online gaming, Veikkaus would finally have an equal competitive position in online gaming as other foreign competitors, who would be subject to the strict regulation in Finland. In Denmark and Sweden, for example, the companies comparable to Veikkaus have also maintained a very strong market position in the licensing system. In Sweden, Svenska Spel even increased its online market share from 46% to 56% after the system change. Veikkaus’ monopoly on slot machines and lotteries would be maintained, and the company would have the opportunity to become a significant player in online gaming.

So, we have a well known European alternative, a regulated licensing system that would achieve the result that the government wants. Political decision makers now need the courage to look at Finnish gaming system on the basis of facts.

Christer Fahlstedt
CEO of Paf

Published: 22 oktober 2020

News with same tag

  • Finnish woman from Satakunta won €2.9 million on Paf

    A young woman from Satakunta won €2,946,407 after betting just 40 cents on the online game Gears of Eternia Dream Drop Megaways on Paf.com. It was late in the evening of 22 August that the jackpot was won. “I didn't think it was real and I thought that the game had crashed when the winnings started...

    Published: 27 augusti 2024

  • Daniela Forsgård returns to Paf as a Member of the board

    Daniela Forsgård joins Paf as a new Member of the board, succeeding Birgitta Eriksson who has held the position for many years. She joins Paf from Optinova, where she served as Chief Financial Officer (CFO), but she began her career at Paf as Group Controller in 2007. The following year she became P...

    Published: 20 juni 2024

  • 1535 days working in another country

    Each year, Paf offers employees the opportunity to work abroad. This opportunity has been well received by employees and interest in working abroad has increased. For Camilo Macias, this has meant more opportunities to visit his home country of Colombia. In autumn 2021, Paf introduced the possibili...

    Published: 11 juni 2024